RUOKA & MATKAILU tutkii: Tarinoilla houkuttelevuutta

Olet täällä

Houkuttelevin ruokamatkailutuote on puettu tarinan muotoon

Tarinan keinoin markkinoidut tuotteet vetoavat asiakkaaseen, sillä ne
herättävät tunteita. Tarinat auttavat ruokamatkailuyrityksiä
erottautumaan kilpailijoista, sekä vaikuttavat tehokkaasti
kohderyhmän tunteisiin.

Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa marraskuussa 2018 valmistunut Jelmeri
Hiltusen ja Oona Sipolan opinnäytetyö Tarinallistaminen ruokamatkailussa tutkii,
kuinka tarinallistaminen näkyy Ruokamatkailukilpailun 2017 kilpailijoiden
tuotteissa. Opinnäytetyö antaa nykyisille ja tuleville ruokamatkailuyrityksille
työkaluja tarinallistaa tuotteitaan ja tarjota tarinoiden avulla elämyksiä
asiakkailleen.

Tarinallistaminen on yrityksen tarjooman markkinoimista tarinan muodossa.
Yritykset voivat kertoa erilaisia tarinoita, joiden tehtävä voi olla esimerkiksi
motivoida ja houkutella asiakasta ostamaan tuote, esitellä ammattilainen
tuotteen takana tai kertoa tuotteen synnystä. Hiltusen ja Sipolan opinnäytetyö
esittelee tarinallistamisen hyvät käytänteet ruokamatkailussa. Hyvässä tarinassa
on samaistuttava sankari, sen tyyli ja teema ovat yhtenäisiä, se tavoittaa
kohderyhmän tehokkaasti, se herättää tunteita ja se tuottaa merkityksellisiä
kokemuksia.

Hungry for Finlandin laatima Suomen ensimmäinen ruokamatkailustrategia
2015-2020 pyrkii tavoitteissaan lisäämään suomalaisen ruokamatkailun
tunnettuutta, parantamaan alan toimijoiden välistä yhteistyötä,
yhdenmukaistamaan yritysten viestintää sekä löytämään suomalaisen
ruokamatkailun kärkituotteita. Ruokamatkailukilpailu 2017 oli yksi strategian
jalkauttamistoimenpiteistä. Vuonna 2019 järjestetään uusi ruokamatkailukilpailu,
jossa painotetaan osallistuvien tuotteiden tarinallisuutta.
  
Opinnäytetyön voi lukea tästä.

 

Lisätietoja

Jelmeri Hiltunen
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Opinnäytetyön tekijä
Puh. +358 40 419 2638
Jelmeri.hiltunen@myy.haaga-helia.fi

Oona Sipola
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Opinnäytetyön tekijä
Puh. +358 50 465 5927
Oona.sipola@myy.haaga-helia.fi

Kristiina Havas
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Opinnäytetyön ohjaaja
Projektipäällikkö, Hungry for Finland
Puh. +358 50 068 8332
Kristiina.havas@haaga.helia.fi

 

HAAGA-HELIA on yksityinen ammattikorkeakoulu, joka kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkii ja kehittää näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietotekniikka, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, johdon assistenttityö, toimittajakoulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus. HAAGA-HELIAn 10 000 opiskelijaa luovat työelämäverkostoja jo opiskeluaikanaan. Opiskelijoita tukee 650 työntekijän korkeatasoinen kansallinen ja kansainvälinen osaaminen.
www.haaga-helia.fi

 

Ruokamatkailun julkaisu 2017

Strategiakumppanit