Siirry suoraan sisältöön

Hungry for Finland
Ruokamatkailukilpailu 2023

Ruokamatkailukilpailu 2023 on päättynyt (1.5–30.11.2023) ja voittajat on nyt valittu. Kiitoksia kaikille mukaan lähteneille ja tuotteita vinkanneille!

Suomen paras ruokamatkailutuote 2023 on Piknik omenapuun alla ja Taste of Archipelago -tapahtuma!

Tammiston Kuulas osallistui kilpailuun kahdella tuotteella, joita voi yhdistellä toisiinsa. Piknik omenapuun alla ja Taste of Archipelago palkittiin kokonaisuutena, sillä tuotteissa on tavoitettu jotain erilaista ja innovatiivista unohtamatta yhteistyötä paikallisten tuottajien ja toimijoiden kanssa.

Arviointiraati kuvailee Piknikiä omenapuun alla erinomaiseksi ja kekseliääksi kokonaisuudeksi, jossa yksityiskohdat on hiottu viimeisen päälle. Piknik-korin sisältö on mietitty makumaailman ja paikallisuuden lisäksi ruokahävikin kannalta oivaltavasti. Ruokamatkailutuote on autenttinen, jossa tarina näkyy, kuuluu ja tuntuu. Vanhan talon henki omenapuineen on upeasti valjastettu tärkeäksi osaksi tuotetta.

– Piknik omenapuun alla on ihana ja elämänmakuinen ruokamatkailutuote. Tuote on myös sen hintainen, johon monella on mahdollisuus, arviointiraadin jäsen ja Haaga-Helian lehtori Kristiina Adamsson tiivistää.

Ruokamatkailukilpailussa 2023 palkitut

Kaksi naista levittää piknik-vilttiä nurmikolle.

1. Sija

Piknik omenapuun alla ja Taste of Archipelago-tapahtuma, Tammiston Kuulas, Varsinais-Suomi, Naantali

On tavoitettu jotain erilaista, jotain innovatiivista, maku ja tunnelma edellä, unohtamatta yhteistyötä paikallisten tuottajien ja toimijoiden kanssa. Tuotteen eri osat sopivat toisiinsa saumattomasti. Säröjä ei ole ja yksityiskohdat on mietitty paikalleen, oli se sitten kahvikuppi, emännän intohimo tuotteistamiseen, salin tapetti, ruoan maku tai ruoan raaka-aineet. Tässä on rakennettu tunne- ja aistikokemus. 

Kuva: Tammiston kuulas.

2. Sija

Ravintola Vår, Vår menu, Vår group Oy, Uusimaa, Porvoo

Vår panostaa porvoolaiseen gastronomiaan, lähiruokaan ja henkilökunnan työhyvinvointiin. Ravintola tekee yhteystyötä yrittäjien, tuottajien oppilaitosten kanssa, ja haluaa panostaa nuoriin, antaa heille mahdollisuuksia. Vårin tavoitteena on tehdä herkullista ruokaa ja luoda makuja, jotka ovat harmoniassa toistensa kanssa. Vårille ominaista on annosten kepeys ja herkkyys. Michelin-tähti ravintolassa soi Suomi-Räp, ihan jokaiselle. Ravintolaelämyksen kokonaisuus on rauhoittava ja hyväntuulinen, se jättää onnellisen olon.

Kuva: Restaurant Vår

Mies kotatulen takana.

3. Sija

Glowing Ember -kotaillallinen, Glowing Ember, Lappi, Rovaniemi

Glowing Ember -kotaillallinen on tunnelmallinen makumatka puhtaan Pohjolan ja Lapin makuihin kotamiljöössä, Rovaniemellä. Kotaillallisella tarjoillaan kuusi ruokalajia paikallisia makuja. Villiruokaa käytetään ylpeydellä, myös yhdistäen sitä kansainvälisiin vaikutteisiin. Jokainen mietitty annos kertoo omanlaistaan tarinaa. Taustalla ovat mummot ja sukulaiset, tarinoita kulkee sukupolvelta toiselle. Kodassa väreilee lämmin tunnelma, ylpeys tekemisestä ja vieraanvarainen, osaava palvelu.

Kuva: Glowing Ember

Opiskelijasarja

  1. Sija: Yrttibaari ja Yrttinder, Jyrki Pirkkalainen, LAB ammattikorkeakoulu, Koulutuskeskus Salpaus

Yrttibaari on elämyksenä hauska ja sopii monenlaiseen tapahtumaan oheisohjelmaksi. Tuotteesta huokuu suomalaisen luonnon arvostaminen, mutta ei ryppyotsaisesti. Yrttinder– kehittyessään mobiilisovelluksena – mahdollistaa tuotteen räätälöinnin asiakkaan mukaan. ​Tuotteesta voi oppia, se on yhtä aikaa viihteellinen, opettava ja asiapitoisuuttakin löytyy. Konseptista huokuu hyvin rakkaus, kiinnostus ja ammattitaito villiyrtteihin.  Suomalainen ruokamatkailu tarvitsee lisää oivaltavien juomatuotteiden mukaan tuomista.

Sijoittuneet

2. Sija: Savory and steamy food trail around Pirkanmaa, Jane Roos ja Lu Chen, Haaga-Helia AMK

Saunan ja makkaran paketoiminen reitille monipuolisin tavoin elävöittää suomalaista ruokamatkailua Sauna from Finland -hengessä. Makkara- ja saunareitissä on herkullinen ja rajattu teema. ​Asiakasryhmä on aluksi rajattu kotimaisiin ruoan rakastajiin, mutta se sopii mainiosti myös kansainvälisille asiakkaille. Vastuullisuus tulee esille mm. paikallisten pirkanmaalaisten ruokatuotteiden esille tuomisella, paikallisten yritysten mukaanottamisella reitille. ​Tuote on suunniteltu olevan usean yrityksen yhteistuote, johon ruokamatkailun tuotekehityksessä kannustetaan kansallisella tasolla. 

3. Sija: Herkkutattikokkailukisa ja –tapahtuma Porcini Chef 2024, Satu Tietari, Suomen yrittäjäopisto 

Sienten voimakkaampi tuotteistaminen on hyvä suunta suomalaisessa ruokamatkailussa. Herkkutattikokkailukisassa ja –tapahtumassa opetetaan ja opitaan, hyödynnetään villisientä eli herkkutattia. ​Tässä tuoteaihiossa tulevat hyvin esille villiruoka, puhtaat raaka-aineet, paikallisten tapojen oppiminen, ruokaperinne, planetaarinen ruokavalio, jokaisenoikeudet ja huomion kiinnittäminen metsiin jäävään sienihävikkiin.

Kunniamaininnat

Saunaa ja herkuttelua Lonnan saarella, Lonnan saari / Oy Lonnan Hyväntuulenkeidas Ab, Uusimaa, Helsinki

Iitin Maatilatori, Iitin Maatilatori Oy, Päijät-Häme, Kausala

Taste the traditional flavors and aromas of four different provinces, paketoitu ruokareitti, Äksyt Ämmät Oy, Kainuu, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo

Finalistit 2023

Lue koko uutinen täällä

Kilpailun arviointiraati on valinnut seuraavat 15 finalistia:

Glowing Ember -kotaillallinen, Glowing Ember, Lappi, Rovaniemi
Iitin Maatilatori, Iitin Maatilatori Oy, Päijät-Häme, Kausala
Illallisristeily Loistokarin saarelle, Höyrylaiva s/s Ukkopekka, Varsinais-Suomi, Turku
Luonnottaren lounasbuffetti, Hiljaisen Kansan Niittykahvila, Kainuun Kuutamokeikat, Kainuu, Suomussalmi
Kansainvälinen ruokavuosikalenteri, Visit Lahti – verkkosivusto, jolla esitellään ruokamatkailua ja ruokaa neljän vuoden ajan kautta ja 12 makureittiä, Päijät-Häme
Karjalainen makumatka, paketoitu ruokareitti, Huoneistohotelli Lietsu, Valamon luostari & Villa Ruusula, Pohjois-Karjala, Joensuu
Kymenlaakson ruokaidentiteetti, alueellinen hanke, verkkosivusto, jossa esittelyssä 13 ruokamatkailutuotetta, Visit Kotka Hamina
Mushroom Hunting, Taiga Times, Kanta-Häme ja Uusimaa
Piknik omenapuun alla ja Taste of Archipelago-tapahtuma, Tammiston Kuulas, Varsinais-Suomi, Naantali
Ravintola Vår, Vår menu, Vår group Oy, Uusimaa, Porvoo
Restaurant Solitary, RT Restaurants Oy, Etelä-Savo, Rantasalmi
Saunaa ja herkuttelua Lonnan saarella, Lonnan saari / Oy Lonnan Hyväntuulenkeidas Ab, Uusimaa, Helsinki
Sicapelle ja Hotel Onni Experience, Illallinen ja yöelämys, Kova ja Kiivas Oy, Uusimaa, Porvoo
Taste the traditional flavors and aromas of four different provinces, paketoitu ruokareitti, Äksyt Ämmät Oy, Kainuu, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo
Tislaamokierros & Tasting, Oy Gust. Ranin / Lignell & Piispanen, Pohjois-Savo, Kuopio.

  1. Voittajatuotteet saavat näkyvyyttä kilpailun rahoittajien, kuten Visit Finlandin kanavissa
  2. Kilpailulomakkeen täyttäminenkin on yritykselle kehittämisteko
  3. Pääpalkinto on 5000 euroa. Kilpailun 2. ja 3. palkitaan 2000 eurolla
  4. Opiskelijasarjan voittaja palkitaan 500 euron lahjakortilla valitsemaansa ruokamatkailukohteeseen. 2. ja 3. sija palkitaan tuotelahjoilla. 

Kilpailun arvioinnissa kiinnitetään huomiota asiakaslähtöisyyteen, elämyksellisyyteen sisältäen paikallisuuden, lähiruoan ja tarinoiden hyödyntämisen, vastuullisuuteen, liiketoiminnallisuuteen, verkostoihin ja yhteistyökumppaneihin, digitaalisuuteen ja monipuolisuuteen myynti- ja markkinointikanavien hyödyntämisessä sekä ruokamatkailutuotteeseen kokonaisuutena.

Opiskelijasarjassa kriteerit ovat muuten samat, mutta ruokamatkailutuotteen ei tarvitse olla myynnissä, vaan se voi olla idea, konsepti tai vaikkapa opinnäytetyönä syntynyt ruokamatkailutuote. Osallistu yksin tai tiiminä! Opiskelijakilpailuun osallistutaan täyttämällä opiskelijasarjan kilpailulomake.

Huomioithan, että kyseessä ei ole pelkkä raaka-aine- tai elintarvikekilpailu.

Voittajat julkistettiin ja palkittiin 30.11.2023.

Ruokamatkailija matkustaa ensisijaisena motiivinaan ruoka ja siihen liittyvät aktiviteetit. Ruokamatkalla voi olla lähellä tai kauempana. Ruokamatkailu voidaan lyhyesti määritellä matkailuksi, jossa matkailija matkustaa löytääkseen paikalliset maut ja niiden myötä paikan hengen. 

Suomalainen ruokamatkailu on monipuolista. Se voi olla paljon muutakin kuin kahvilakäynti tai ravintolaruokailu, kuten ohjattua tekemistä ruoan ympärillä, pilkkiretki, sienisuunnistus tai vaikka ohjelmallinen ruokailu melontaretken päätteeksi. Suomalainen ruokamatkailu tekee kokijalleen kokonaisvaltaisen hyvän olon.

Ammattilaissarja

Yrityksille ja yhteisöille, jotka tarjoavat matkailijoille ruokaan liittyviä elämyksiä. Kilpailuun haettiin olemassa olevia ruokamatkailutuotteita, jotka ovat myynnissä asiakkaille.

Kilpailuun voi osallistua Suomessa vastuullisesti toimiva, hyvät liiketoiminnan periaatteet omaava taho. Kilpailun järjestäjä voi tarvittaessa pyytää osallistujalta toimintaan liittyviä dokumentteja.

Opiskelijasarja

Vuoden 2023 kilpailussa oli uutuutena mukana myös opiskelijasarja. Opiskelijasarjaan voi osallistua yksin tai 2–4 hengen ryhmässä ja osallistumisvaiheessa voi olla minkä tahansa alan opiskelija.

Kilpailun tavoitteena on vahvistaa elämyksellisen ruokamatkailun tuotteistamista, etsiä ruokamatkailun kärkituotteita ja vahvistaa aitoa yhteistyötä.

Kilpailu: Suomen paras ruokamatkailutuote.

Nielu metsäravintola

Saimaa ruokaviikonloput 

Olo Creative Kitchenin klassikkomenu Matka Suomi

Arviointiraati

  •  Kirsi Viljanen, kilpailun puheenjohtaja, erityisasiantuntija, maa- ja metsätalousministeriö
  • Terhi Hook, Manager, Capability Building, Business Finland / Visit Finland
  • Kristiina Adamsson, lehtori, ruokamatkailun asiantuntija, Haaga-Helia amk, Hungry for Finland
  • Heidi Siivonen, ruokamarkkina-asiantuntija, MTK ry
  • Anne Mikkola, ruokamatkailun asiantuntija, Lomalaidun ry
  • Mariaana Nelimarkka, ruoka- ja oluttoimittaja
  • Anni Korhonen, yrittäjä, Majatalo Puukarin pysäkki
  • Katja Tuomainen, Suomen kokkimaajoukkueen joukkueenjohtaja
  • Ilias Kuntras, opiskelijaedustaja, Haaga-Helia amk
Haaga-Helia.
Lomalaidun logo

Ruokamatkailukilpailu 2021

 

Nielu metsäravintola on Suomen paras ruokamatkailutuote 2021!

Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailun arviointiraati on valinnut Nielu metsäravintolan Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi 2021.

Palkinnon jakoivat maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä ja Senior Director Travel Kristiina Hietasaari, Business Finland Oy/Visit Finland. Kilpailuun osallistui 77 monipuolista ja tasokasta tuotetta. Tänä vuonna erityistavoite oli saada mukaan uusia tuotteita, joilla noustaan korona-ajasta. Kilpailuun osallistuneista ruokamatkailutuotteista 33 ovat kehittämisvaiheessa.

Nielu metsäravintola (Bites&Bubbles Oy) on upeasti suunniteltu kokonaisuus, jossa todellinen fine dining tuodaan keskelle suomalaista metsää. Tuote on kuitenkin helposti saavutettavissa ja ostettavissa. Vastuullisuus ja ekologiset ulottuvuudet on huomioitu. Metsänsuojelu ja yhteiskuljetukset tukevat hienosti ympäristönäkökulmaa ja asiakas kokee tekevänsä samalla hyvää ostaessaan tuotteen. Kotimaiset raaka-aineet, ja villiyrttien käyttö on onnistunutta. Illallinen on jo lähtökohtaisesti suunniteltu innovatiivisesti sopimaan moneen ruokavalioon. Pienin muutoksin se sopii kasvissyöjille ja jopa täysin vegaaneillekin. Mielenkiintoinen juomapaketti, myös alkoholiton, on suunniteltu vastuullisuusajattelun mukaisesti. Nettisivut ovat houkuttelevat ja koko palvelupolku toimii.  Elämyksellisyys, uudenlainen ajattelu erottuu.  Tyylikkäästi erilainen – arviointiraati toteaa.

Lisäksi palkittiin kolme merkittävää ruokamatkailutekoa:

Arviointiraati antoi myös viisi kunniamainintaa:

Logot: MMM, Visit Finland, MTK, Suomen Keittiömestarit ry, Maa- ja kotitalousnaiset, d.o. Saimaa, Helsingin kaupunki, Miksei Mikkeli, Hungry for Finland ja Haaga-Helia.