RUOKA&MATKAILU tutkii: Sosiaalisen syömisen opas ravintoloille!

Olet täällä

Uusi sosiaalisen syömisen opas tähtää yhteisöllisempään ravintolakokemukseen

Haaga-Helian palveluliiketoiminnan johtamisen opiskelija Anne Rantala on tutkinut opinnäytetyössään yhdessä syömiseen rohkaisevia elementtejä. Opinnäytetyön tuloksena syntynyt opas antaa konkreettisia työkaluja siihen, kuinka ravintolakokemuksesta tehdään sosiaalisempi, yhteisöllisempi ja elämyksellisempi. Palvelumuotoilun menetelmin tehty tutkimus osoittaa, että yhdessä syömisen rohkaiseminen ravintoloissa edellyttää henkilökunnalta avointa, heittäytyvää ja vieraanvaraista otetta. Etenkin toisilleen tuntemattomien ravintolavieraiden luontevaan kanssakäymiseen voidaan rohkaista esimerkiksi istumajärjestyksellä, tarjoamalla jaettavaa ruokaa sekä osallistavalla ohjelmalla.

 

Yhdessä syömisen ABC -nimisen työkalupakin avulla eri ravintola-alan toimijat voivat saada hauskoja ideoita uudenlaisen, sosiaalisen syömisen konseptin luomiseen tai vaikkapa kokeilevan, pop up -henkisen tapahtuman järjestämiseen. Työkalupakki keskittyy asiakkaan ns. palvelupolun vaiheisiin asiakkaan kiinnostuksen herättämisestä itse ruokailutapahtumaan ja lopulta maksamiseen ja ravintolasta lähtemiseen. Siinä annetaan vinkkejä myös siihen, miten luoda elämyksellisyyttä esimerkiksi osallista-vuuden, tarinankerronnan ja teemallisuuden kautta. Annettujen työkalujen avulla ravintoloiden on mahdollista löytää lisämyynnin paikkoja ja houku-tella uusia asiakkaita ravintolaan innostavin keinoin.

 Keväällä 2017 valmistunut opinnäytetyö on osa Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiön, ELO:n, Syödään yhdessä -hanketta, jolla pyritään in-ostamaan suomalaisia syömään enemmän yhdessä. OECD-maiden välinen tutkimus osoittaa, että suomalaiset perheet syövät vähiten yhdessä. Yhdessä syömisellä on kuitenkin tutkitusti paljon positiivisia vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin ja sosiaalisiin suhteisiin.

Opinnäytetyössä tutkimusmenetelmänä käytettiin palvelumuotoilua, jossa asiakaskokemus on keskiössä. Prosessissa tutustuttiin suomalaisen ruokakulttuurin historiaan, yhdessä syömisen sosiologiaan ja ruokatrendeihin. Muita käytettyjä menetelmiä olivat benchmarking, asiantuntijahaastattelut sekä potentiaalisia asiakkaita osallistava työpajatyöskentely.

Opinnäytetyön osana tehty trendikartoitus perusteli tarvetta yhteisöllisyyden ilmiöiden luomiseen, ja sosiaalisen syömisen trendi näkyy jo nyt erilaisina pitkinä illallispöytinä kaupunkien kaduilla sekä yhdessä syömisen mahdollisuuksia tarjoavina puhelinsovelluksina. ELO-säätiön toukokuussa julkaisema Rantalan laatima työkalupakki luo mahdollisuuksia uusien, kan-sainvälisestikin kiinnostavien ilmiöiden synnyttämiseen, joiden avulla voita-neen elävöittää suomalaista ruokakulttuuria tulevinakin vuosina.

Yhdessä syömisen ABC löytyy Syödään yhdessä -hankkeen verkkosivuilta. Sitä voi hyödyntää kuka tahansa ravintolakonseptien kehittämisestä kiinnostunut ja uusia ideoita yhdessä syömisen tapahtumiin etsivä taho. Marraskuussa 2017 vietetään Syödään yhdessä ravintolassa -teemakuukautta, jolloin etenkin ravintoloiden toivotaan osallistuvan yhdessä syömisen tapahtumien järjestämiseen.

 

Lisätiedot: Anne Rantala, opinnäytetyön tekijä

puh. 050 360 3550, rantala.anne@hotmail.com

​OpinnäytetyöELO-säätiön tiedote

 

 

Ruokamatkailun julkaisu 2017

Twitter

Strategiakumppanit