Hungry for Finland kehittää: Uudistettua luontoruokailua saaristossa

Olet täällä

Luontoruokaa kadotettujen sielujen saarella

Teksti: Aino Lindqvist, Lilli Mustonen, Tiina Pekuri, Elli Pietilä ja Tiina Saranen, 3. vuoden hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon opiskelijoita

Suomen ruokamatkailustrategian yksi kärkiajatuksista on luontoruokailun uudistaminen ja meidän tehtävänämme oli suunnitella uusi ruokamatkailutuote luontoon. Luontoruokailutuotteessa tuli huomioida paikallisuus, tarina ja asiakkaan osallistaminen. Ryhmällemme valikoitui matkailualueista saaristo. Luonnossa ruokailu on sielun ruokaa parhaimmillaan. Jo pelkästään ympäröivä luonto saa kaikki aistit herkäksi. Välkehtivä meri, kallion lämpö, tuulessa humisevat puut ja lintujen laulu. Jos tähän kaikkeen lisätään vielä ritisevän nuotion lämmössä valmistettu ruoka ja tunteita herättävä tarina, syntyy ainutlaatuinen kokemus. Saimme mielenkiintoisen projektin Haaga-Helia amkn Ruokamatkailun opintojaksolla.

 

”Halki synkän veen, vene hiljalleen, lipuu saareen syrjäiseen. Halki synkän veen, lipuu hiljalleen, Seiliin soudetaan.” -Jenni Vartiainen, Seili

Saaristomerellä, Nauvossa, sijaitsee kaunis Seilin saari, jonka surullisen historian ympärille lähdimme kehittelemään luontoruokailutuotettamme. Seilin saari toimi pitkään eristyksissä muusta maailmasta. 1600-luvulla Kustaa II Adolfin määräyksestä saarelle rakennettiin sairaala, jonne tuotiin leprapotilaat eristyksiin. Lepran vähentyessä saarelle sijoitettiin mielisairaita. 1800-luvun loppupuolella mielisairaalaan sijoitettiin ainoastaan naisia, jotka oli luokiteltu kelvottomiksi yhteiskuntaan. Diagnoosin sairauksista teki yleensä pappi, jolla ei ollut mitään tekemistä lääketieteen kanssa. Monet saattoivat siis joutua eristykseen ilman kunnollista syytä. Ajatus oli, että Seiliin joutuneet eivät sieltä koskaan pois päässeet. Tarinoiden mukaan he toivat viimeiseen leposijaan tarvittavat laudat mukanaan.